perjantai 29. huhtikuuta 2016

Yhdessä ympäristömme hyväksi

Tänään järjestimme haravointitempauksen, ajatuksena siistiä Limingan keskustaa vapuksi. Kutsuimme apujoukoiksi SPR:n hätämajoitusyksikön avuliaita asukkaita. Emmepä olisi ikinä uskoneet kuinka innolla turvapaikanhakijat talkoisiimme liittyivät. Täysin ei pysytty laskuissa mukana, mutta n. 40 miestä oli valmiina kunnostamaan yhdessä kanssamme yhteisiä viheralueita.  Melkeinpä tanner tömisi ja heinä ainakin pöllysi, kun joukolla tartuimme haravan varteen. Ei mennyt kuin muutama tovi, ja koko Liminganraitti, K-kaupalta terveyskeskukselle, oli putsattu. Kyllä voi haravointi olla kivaa ja työ sujua nopesti, kun on paljon intoa ja huumoria mukana. 

Paistetta emme taivaalta saaneet, mutta aurinkoista mieltä sitäkin enemmän,  sekä kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuusosaamista, myös hieman kielipään treenausta. Iso kiitos SPR:n Liminkan hätämajoitusyksikön asukkaat, kiitos kaikille talkoisiin osallistuneille ja mukana tsempanneille, tempaus oli todella onnistunut! Hyvää mieltä ja iloisia kohtaamisia, ihailtavan siistiä työn jälkeä! Hyvä me, ja luonto kiittää!


Ps. Koska Taikulla olemme liikunnan lähettiläitä, aloitimme talkoot tietysti haravajumpalla! Saimme iloksemme houkuteltua kunnan liikuntatoimesta Tapio Raution jumppatuokion vetäjäksi, kiitos Tapio! Lämpimillä lihaksilla oli hyvä lähteä haravoimaan.

Hyväntuuliset yhteistyökumppanimme kunnan tekniseltä puolelta: Aila Anttila, Anne Keränen ja maisemasuunnittelija Marja-Riitta Vavuli-Kiviniemi

torstai 28. huhtikuuta 2016

Viisaita vinkkejä talousasioihin

Saimme tänään vierailla Limingan osuuspankissa, ja siellä meidät otti vastaan Seija Puuronen. Seijalta saimme kuulla pankkityön historiasta, ja sen jälkeen syvennyimme oman talouden hoitamiseen. Saimme arvokkaita vinkkejä mm. laskujen maksamiseen, nettipankin käyttämiseen ja säästämiseen, jopa sitä omaa ensiasuntoa varten. Pikavippien ym. vaaroista kävimme myös keskustelua. Uuteen lähimaksumahdollisuuteen saimme myös tutustua.

Kiitos Seijalle antoisasta talousaamupäivästä!

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Ohjausta työnhakuun

Erika Ryhänen ja Elina Kemi Oulun Aikuiskoulutuskeskuksen Omapolku työelämään-projektista http://www.omapolku.com/ kävivät pitämässä informatiivisen aamupäivän.
 

Aiheena olivat työnhaku ja sen sen eri kanavat, eli mistä löytää työpaikkoja ja varsinkin piilotyöpaikkoja. Saimme myös tärkeitä käytännön neuvoja itsensä markkinointiin työmarkkinoilla.

Kiitos Elina ja Erika kattavasta tietopakestista!


maanantai 25. huhtikuuta 2016

Nuotta Kuusamossa 18.-21.4.

Nuotta-valmennukseen Kuusamoon matkasi 5 nuorta ja 2 ohjaajaa. Neljää päivää Kuusamon upeissa maisemissa, ja ohjelmassa vaihtelevaa toimintaa lystikkäässä seurassa. Paljon mahtavia muistoja elämän reppuun ja monta ikimuistoista kokemusta.

"Meidän Nuotassamme pääsimme ohjaamaan sekä istumaan husky-valjakon kyydissä, kiipeämään jääseinää pitkin, valmistimme hyviä pitsoja, hioimme korukivet itsellemme, käväisimme avannossa ja paistoimme muurinpohjalettuja kodassa, hämärtyvän luonnon ympäröimänä. Meillä oli mukava valmennus, kivaa tekemistä ja ennen kaikkea hyvä porukka! :)" 


Nuotta-valmennus vahvistaa nuorten arjenhallintaa, sosiaalisia taitoja ja terveitä elämätapoja. Valmennus tarjoaa nuorelle myös mahdollisuuden haastaa itseään kokeilemaan uutta toimintaa, jossa jokainen määrittää omat rajansa. Lisätietoa valmennuksesta: http://www.snk.fi/fi/palvelut/nuotta-valmennus/

Alla kuvia jännittävästä jääseinäkiipeilystä. Kiitos Kuusamon Oivangin upea Nuotta-tiimi!

torstai 21. huhtikuuta 2016

Stand uppia!

Osallistuimme eilen Limingan kirjastolla loppuunmyytyyn stand up-iltaan, ja saimme pläjäyksen ratkiriemukasta kulttuuria. Shown vetivät ammattitaidolla Oulun Komediapatterin stand up-koomikot Sampsa Simpanen ja Matti Patronen. Kiitos, naurua tosiaan piisasi!
Matti Patronen
Matti voitti vuoden 2015 YLE TV2 Naurun Tasapaino -ohjelman. Matin komiikka on hyvin omintakeista, absurdia ja äärimmäisen hauskaa. Juuri kun luulet ymmärtäväsi mistä puhutaan niin Matti heittää uuden koukun katsojalle ja tapahtumahorisontti venyy. Naurua piisaa! 


Sampsa Simpanen
Sampsa on moottoripyöräkerhon puheenjohtajan habituksella varustettu koomikkopappi. Tämä sympaattinen herra kertoo oman arkensa ja kokemustensa kautta maailmastaan hauskalla tavallaan.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Rahaa Limingan ja Tyrnävän nuorten työpajatoimintaan/Rantalakeus 20.4.

Nuorten työpajojen tekemän työn yhteiskunnallinen merkitys on tuntuva ja luotto liminkalaiseen työpajatoimintaan on luja. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto myönsi Taiku - nuorten taitopajalle vuodelle 2016 valtionavustusta 86 000 €. Työssämme näemme päivittäinen työpajatoiminnan inhimillisen vaikuttavuuden jo yksilötasolla, on onnekasta työskennellä näin hienon ja tärkeän asian parissa! Nöyrinä ja kiitollisina kiitämme Pohjois-Suomen aluehallintovirastoa saamastamme mittavasta tuesta!

torstai 14. huhtikuuta 2016

Keep smiling!

Eilen saimme vieraaksemme Limingan terveysaseman hammashoitolasta hampaiden- ja suunhoidon asiantuntijan Marita Eskolan. Marita kertoi suun terveydestä sekä siitä niin merkityksellisestä ja ennaltaehkäisevästä kotihoidosta. Maritan esittämät kuvat vaurioituneista purukalustoista saivat viimeistään pohtimaan hampaiden hoidon tärkeyttä.

Kiitos aurinkoinen Marita, kun tulit kertomaan tärkeästä ja hyvinvointiimme vaikuttavasta aiheesta! Kiitos myös purkka- ja hammastahnatuliaisista!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Arkiliikunnasta elämän suola/Rantalakeus 13.4.

Limingan kunnan liikuntavideot on julkistettu. Taikun ohjaajat esiintyvät taukojumppavideolla ja sen tiimoilta olivat esillä Rantalakeuden artikkelissa. Olemme onnekkaita, että saamme toimia työssämme liikunnan "lähettiläinä"! 

Linkit Limingan liikuntavideoihin


Limingan liikuntaresepti ja -neuvonta -hanke liikuttaa kuntalaisia. Vuonna 2015 käynnistynyt Limingan kunnan ’Liikuntaresepti ja -neuvonta’ -hanke etenee myötätuulessa. Aluehallintovirasto onkin myöntänyt hankkeelle jatkorahoituksen vuodelle 2016.

Hankkeen tavoitteina on ollut kannustaa sekä aktivoida kuntalaisia sekä herättää kuntalaisia pohtimaan omia liikkumistottumuksiaan esimerkiksi arjen valintojen ja hyötyliikunnan näkökulmasta. Erityisenä kohderyhmänä ovat olleet vähän liikkuvat kuntalaiset. Hankkeessa terveydenhuollon ammattilainen voi kirjoittaa asiakkaalle vastaanotolla liikkumisreseptin sekä tarvittaessa varata ajan liikuntaneuvontaan. Hanke on onnistunut saavuttamaan kohderyhmänsä hyvin ja toimintamuoto on nähty Limingassa hyväksi keinoksi tavoittaa vähän liikkuvia kuntalaisia.

Liikkumiseen kannustavat videot ovat hankkeen uusin muoto, joilla kuntalaisia kannustetaan liikkumaan. Liikkumisresepti ja -neuvonta -toiminta pyritään vakiinnuttamaan pysyväksi osaksi kunnan toimintoja tämän vuoden kuluessa. Hyvin alkanutta yhteistyötä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa jatketaan ja kehitetään edelleen. Liikkumiseen ja hyvinvointiin liittyviä teemoja tuodaan esille laajasti eri tasoilla – esimerkiksi ravintoluentojen ja liikuntatapahtumien muodossa. Lisätietoja hankkeesta antaa: Perusturvajohtaja Irma Toivanen, Limingan kunta, puh. 044-4973681