keskiviikko 31. elokuuta 2016

Ennen ja jälkeen

Olipa jännittävää käydä eilen kurkistamassa, että miten Taikun ja yhteistyökumppaneiden työstämät viheraiheet koristavat syyskesäisen värikästä Liminkaa. Keskuspuistoon kylvetty nurmi oli jo leikattu moneen kertaan, ja oli niin vehreä ja tasainen.
 

Vanhuspalvelukeskuksen piha-alueen kukkaistutukset olivat röyhähtäneet täyteen kukoistukseensa ja laventeli tuoksui lempeästi. Vilho Lampi -museon pihan penkissä kukkivat sähäkät ruiskukat ja pellavasatoakin oli tulossa varsin runsaasti. Taiteilua-kyltit olivat myös jo paikoillaan ja kutsumassa tulevaa tapahtumaa viettämään.

Ennen
 Jälkeen
Ennen
Jälkeen 

Ennen

Jälkeen
Ennen

Jälkeen

torstai 25. elokuuta 2016

Tietoa, taitoa ja hyvinvointia

Myönteistä palautetta saanut hyvinvointiryhmä jatkuu syyskuussa ja ryhmän suunnittelu on startannut tällä viikolla. Ryhmä on osana Taikun toimintaa ja toteutetaan yhteistyössä kunnan avopalveluiden kanssa. Hyvinvointiryhmän tavoitteena on tuoda kotikunnan palvelut lähelle liminkalaista nuorta, sekä tehdä yhteistyötä nuorta tukevien tieto- ja neuvontapalveluiden kanssa. Tarkoituksena on myös lisätä nuoren ymmärrystä omien valintojen vaikutuksesta nykyhetkeen ja tulevaisuuteen, sekä antaa tukea mm. työnhakuun, asumisasioihin, oman talouden hallintaan, kodinhoitoon, ruoanvalmistukseen ja muihin arjen askareisiin. 

Tiedon välittämisen ja toiminnan lisäksi on tavoitteena tarjota onnistumisen kokemuksia ja elämyksiä, sekä herättää mielenkiintoa esim. uuden harrastuksen aloittamiseen. Nuoret ovat esittäneet aktiivisesti mielipiteitä ja ehdotuksia aiheista, joista toivovat saavansa infoa. Vielä ensi viikollakin ehtii esittää ideoita, sekä toiveita siitä keitä asiantuntijavieraita voisimme kutsua. Syksyn ryhmän runko alkaa olla valmis, ja toiminta jatkuu aina kevääseen saakka. 

Olisitko juuri sinä kiinnostunut pitämään alustuksen, luennon tai tulisitko ohjaamaan toimintaa? Alustajalta toivomme oman asiantuntemuksensa tai kiinnostuksen kohteensa asiatietoa keskustelun pohjaksi. Alustukset voivat olla myös toiminnallisia, ja kokoontumiset on mahdollista järjestää teemaan sopivassa ympäristössä.
Otathan yhteyttä: taikupaja@liminka.fi

maanantai 22. elokuuta 2016

Lomilta lomps

Meni nopeasti, tänäkin vuonna. Kesälomat siis ja Taikun syyskausi on pyörähtänyt jo vauhtiin vikkelään. Tänään meillä oli mieluisa palaveri heti aamusella, saimme vieraan JEDU:lta Nivalasta, koulutustarkastaja Petri Vallin. Onnekkaina voimme todeta, että Taiku on täten hyväksytty oppisopimuspaikaksi Raution Heidille. Heidi suorittaa ajalla 23.8.2016-30.9.2018 artesaanin tutkintoa, osaamisalueena tuotteen suunnittelu ja valmistus. Aikaisemmalta ammatiltaan Heidi on matematiikan opettaja, joten nuorilla on nyt huikean hieno mahdollisuus saada sparrausta usein niin haasteellisessa matikassa. Heidi aloittaa ohjaajana Taikulla huomenna, tervetuloa Heidi!