torstai 12. lokakuuta 2017

Olipa kerran metsä

Metsään mentiin, kun vietettiin syksyn perinteistä koululaisten metsäpäivää. Mukavaa metsäpäivää järjestämässä olivat 4H-yhdistys, Metsänhoitoyhdistys, Metsäkeskus, Lakeuden Luonto ry, Partio sekä Limingan kunnasta tekninen toimi/liikunta-alueet, nuorisotoimi ja Taiku. Luonnonkaunis Rantakylän virkistysalue tarjosi jälleen erinomaiset puitteet ulkoiluun ja luontoliikuntaan. Eväät tulivat kouluilta ja kuumat makkarat maistuivat viimaisen syyspäivän lämmikkeeksi. Metsäsäätiö tuki tapahtumaa maksamalla kuljetukset. Erityisen lämpimät kiitokset kunnan liikuntapaikkahoitajille kunnon nuotioista!

Limingan kouluista metsäpäivään otti osaa 236 viidennen luokan oppilasta. Jokainen järjestelyihin osallistunut taho oli suunnitellut oman rastin, johon oppilaat ryhmissä ja opettajan johdolla osallistuivat. Taikun rasti oli perinteinen hupirasti,  jonka Taikun nuoret olivat huumorilla valmistaneet. Rastilla arvuuteltiin kuva-arvoituksia ja sananlaskuja. Tietoa todella löytyi näiltä nuorilta arvuuttelijoilta ja saivatpa Taikun nuoret vastata myös koululaisten visaisiin arvoituksiin. Kiitos kaikille, oli ihan paras metsäpäivä ikinä! :)